Pelon alta löytyi viha – ja tarve totuuden vahvistamiseen

Kairon Instituutin tunnedynamiikan mukaan pelon alla piilottelee usein viha ja se minullakin nousi pintaan. Menin pelkojeni auki kirjoittamisen jälkeen meditaatioon pyytäen parantavia voimia vapauttamaan Solar Plexukseni, jonka ajattelen liittyvän omaan voimaan. Ajattelin, että ehkä sieltä vapautuvat viimeisetkin pelot. Menin meditaatiosalissa taaimmaiseen nurkkaan, koska ajattelin siellä olevani suojassa tuulettimien vedolta. Olinkin tosiaan, ehkä liiankin hyvin, sillä hetken päästä minulle tuli tuskallinen hiki. Sitten tuntui, ettei ilmassa ole happea mitä hengittää. Minua alkoi pyörryttää ja sitten aloin voida pahoin. Oloni oli melko sietämätön, mutta päätin istua salissa niin kauan kuin vain mahdollista. Keskityin hengittämään rauhallisesti ja syvään. Piinaavan pitkien hetkien jälkeen oloni alkoi helpottaa ja saavutin joksikin aikaa jopa euforisen meditaation tilan, mutta yleisesti ottaen aamu tuntui vaikealta.

Kun tulin pois meditaatiosta, keitin kupin kahvia ja avasin puhelimeni. Ensimmäisenä silmiini osui Antti Heikkilän kolumni, jossa hän kertoi Valviran lähestyneen häntä selvityspyynnöllä. Se nosti minussa valtavan kiukun pintaan. Viime aikoina on ollut julkisuudessa useampi tapaus, jossa ilmeisen hyvin potilaitaan hoitanut lääkäri on menettänyt oikeutensa toimia lääkärinä. En tiedä näistä tapauksista muuta kuin että potilaat ovat epätoivoisia, kun apua ei muilta lääkäreiltä tule. Käypä hoito -suositukset kun eivät jostain syystä salli vaivoihin tehoavaa hoitoa, eikä niiden muuttamiseksi tunnuta tekevän mitään. Heikkilä puhuu ravinnon merkityksestä ja kritisoi ylilääkitsemistä. Hän on räväkkänä kommentoijana taatusti suututtanut moneen kertaan virallisia ravintosuosituksia puolustavat tahot ja nyt hän on viimeisen kirjansa myötä joutunut todellisen ajojahdin kohteeksi, jossa hänen viestiään selvästi vääristellään. Tässä Pauliina Aarvan blogissa on lisää valaisua aiheeseen:

Kiukkuni nousi siitä, että Valvira tuntuu jahtaavan tällaisia lääkäreitä, jotka perehtyvät potilaidensa tilanteeseen ja etsivät uusia ratkaisuja heidän auttamisekseen. Toisaalta lääkärin ammatissa saa rauhassa toimia ihmisiä, jotka eivät tunnu omaavan minkäänlaisia psykologisia kykyjä. Edesmennyt isäni oli rytmihäiriöiden vuoksi hoidossa ja häntä hoitava lääkäri oli sanonut, että ei tästä tahdistuksesta varmasti ole apua, mutta yritetään nyt silti. Ei ollut apua – sen lääkäri varmisti viemällä potilaan uskon koko hoitoon jo ennen sen toteuttamista. Kuvittelisin lääkäreiden koulutuksen sisältävän tietoa placebo ja nocebo -vaikutuksista, jotka ihan virallistenkin tutkimusten mukaan ovat todella merkittäviä – eli se uskooko ihminen hoidon tehoon vaikuttaa hyvin paljon siihen miten se toimii.

Kiukkuni kääntyi suorastaan raivostumiseksi, kun näin yhdessä ryhmässä ilouutisena jaetun, että Heikkilän parjaamisen aloittanut toimittaja on saanut palkinnon väsymättömästä sekä rohkeasta totuudenetsinnästä ja perusteluissa häntä kehuttiin vielä herkkäkuuloiseksi. Kuulemani mukaan hänen ohjelmansa oli leikattu niin, että siinä esiintyneet ihmiset kokivat heidän sanomansa vääristyneen. Siinä Heikkilän haastattelusta oli leikattu pätkiä, joissa esitetyn väitteen virallinen asiantuntija heti sen jälkeen julisti olevan sellainen mistä ei ole tieteellisesti todistettuja tuloksia – eikä Heikkilälle ollut annettu mahdollisuutta tätä sitten enää kommentoida, eikä hän tästä konseptista tiennyt suostuessaan haastatteluun. Reagoin tähän ryhmän ilouutiseen viha-naamalla, joka ei ole mitenkään minun tapaistani. Kommentoin lainaamalla Dosentti Pauliina Aarvan sanoja: “Journalistin työ on todella vastuullista. On tärkeää pitäytyä faktoissa ja välttää manipulatiivista tapaa rakentaa juttuja.” Yleensä en reagoi mitenkään postauksiin, joista en tykkää. Minulta alettiin vaatia selitystä tähän negatiivisuuteeni ja mietin pitkään vastaanko jotain ja mitä vastaan. Ajattelin ettei minun ole tarpeen kommentoida – ne ymmärtävät, jotka ymmärtävät. Toisaalta tunsin, että en ota vastuuta reagoinnistani ellen selitä mistä se johtuu – kun sitä kerran erikseen julkisesti kysytään. Luin toimittajan juttuja, jotka oli kyllä hyvin toimitettu ja mietin jopa hetken olenko ymmärtänyt jotain väärin, mutta totesin että ei – en ole mikään “Heikkilä-uskovainen”, vaan olen ilokseni löytänyt häneltä omia ajatuksiani tukevia ja selittäviä kommentteja, kun olen ihmetellyt esim. miten virallinen terveydenhuolto voi olla niin välinpitämätön diabeetikkojen ravitsemuksesta.

Pitkän pohdinnan jälkeen vastasin, että jos ohjelmassa vaihtoehtoisia näkemyksiä esittäneet ihmiset kokevat, että ohjelma on tarkoituksellisesti rakennettu niin, että he vaikuttavat idiooteilta, niin voi kysyä kuinka herkkäkuuloinen toimittaja on ollut. Palkinnosta uutisoivassa jutussa tosin oli jo tällainen kritiikki tehty tyhjäksi kertomalla, että vaihtoehtoisia näkemyksiä kannattavat ihmiset ovat hyökänneet toimittajaa vastaan, koska haastatellut ovat vahvoja mielipidevaikuttajia, jotka ovat suunnilleen saaneet joukkopsykoosiin kaikki “seuraajansa”. Tämän vuoksi siis toimittaja oli palkittu myös suuresta rohkeudesta, kun hän vaihtoehtoihmisten vihasta huolimatta uskaltaa tarttua asiaan. En ole kyllä itse koskaan törmännyt tällaisten ihmisten agressiiviseen käytökseen tai edes kuullut tapauksista, mutta tietysti ihmisiä on kaikenlaisia. Virallisella puolella taas on käytettävissä enemmän painostuskeinoja ja niitä kyllä käytetään.

Muutenkin viime aikoina mediassa tuntuu olleen paljon juttuja, joissa virallisen lääketieteen ylimedikalisaatioon sekä influenssarokotusten pakollisuuteen kriittisesti suhtautuvat ihmiset pyritään leimaamaan vaarallisiksi koko yhteiskunnalle. “Kunnon kansalaiset” noudattavat kaikkia sääntöjä ja nielevät mukisematta ylhäältä tiedotettavat tosiasiat, sekä tuomitsevat vahvasti ne, jotka väittävät että lääkeyrityksillä on liikaa valtaa ja ravintosuosituksemme on tehty enemmän elintarviketeollisuuden ehdoilla kuin ihmisten terveyttä ajatellen. Moni riippumaton asiantuntija on ilmaissut huolensa siitä, että länsimaisen lääketieteen luotettavuus horjuu sen vuoksi, että tutkimustoiminta on niin vahvasti lääketeollisuuden rahoittamaa, eikä puolueetonta tarkastelua pystytä riittävästi tekemään. Maailmalla on ollut useita tapauksia, joissa lääkefirmoja on rangaistu tutkimustulosten vääristelystä, mutta Suomessa näistä ei juuri puhuta. Tutkimusta ei valitettavasti myöskään ole mahdollisuutta paljoa tehdä sellaisista asioista, jotka eivät tuo kellekään suurta taloudellista hyötyä. Eikä tietysti kaikkea edes voi tukia yksiselitteisesti, koska esim. elintavat ovat suuri kokonaisuus, jossa monet asiat vaikuttavat terveyteen. Lisäksi uskon, että ihmiset ovat yksilöitä niin, että yksi sopii yhdelle ja toinen toiselle, joten jokaisen tulisi osata kuunnella omaa kehoaan ja hyvinvointiaan – ja tätä länsimainen lääketiede ei todellakaan tunnu kunnioittavan.

Miksi sitten otin kantaa asiaan, vaikka olisin voinut olla hiljaa ja sisäisesti paljon tyynempi, kun en olisi miettinyt mitä kirjoitan ja mitä ihmiset siitä sitten ajattelevat? Ajattelin etten enää voi vaieta. Mitä jos kaltaisiani ihmisiä on paljon – ihmisiä, jotka kyseenalaistavat lääketieteen ehdotonta valtaa ja ovat silti vain hiljaa. Nyt en siis missään tapauksessa ole kyseenalaistamassa lääketiedettä kokonaisuudessaan tai sanomassa ettei lääkäriin pidä mennä tai ettei heitä pidä uskoa, vaan että pitää käyttää omaa harkintaa, tunnustella omaa oloaan ja kyseenalaistaa sellaiset asiat, jotka eivät tunnu itselle oikeilta. Tällaiseen vapaaseen ajatteluun ihmisellä on oltava mahdollisuus ja jos on epäilyksiä, että taloudelliset vaikuttimet ajavat joihinkin ratkaisuihin, niin niitä ei pidä hyväksyä tutkimatta niitä ensin omalta kannaltaan. Jos siis yksikin ihminen kommenttini vuoksi alkoi miettiä asiaa tarkemmin tai kyseenalaistaa virallista näkökulmaa, niin kommentistani oli hyötyä, vaikka kaikki muut ajattelisivat minun olevan sekaisin.

Olen aina rakastanut ajatusta perhosefektistä. Siinä siis ajatellaan, että perhosen siiveniskusta alkunsa saanut ilmavirta voi lopulta aiheuttaa myrskyn toisella puolella maapalloa. Siis samoin jokin pieni teko, jonka teen oikeaan suuntaan voi saada aikaan suuren muutoksen toisen elämässä. Toki tämä voi valitettavasti mennä myös huonoon suuntaan, eli jokin minusta mitättömältä tuntunut negatiivinen kommentti voi johtaa ihmisen negatiiviseen kierteeseen. Tietysti toivon, että toimintani aiheuttaa enemmän positiivisia muutoksia ja tämä sitten aiheuttaakin pohdintaa aina kun teen jotain, josta joku voi pahastua. Helpompaa on vain mennä joukon mukana ja myötäillä toisia, mutta silloin ei niitä positiivisia vaikutuksiakaan synny.

Jo Albert Einstein sanoi: “Maailma on vaarallinen paikka elää, ei pahojen ihmisten vuoksi, vaan niiden ihmisten jotka eivät tee asialle mitään.” Tätä olen miettinyt usein ennenkin, mutta en ole kokenut niin omakohtaisesti vastuuta olla kertomassa omaa totuuttani – tai paremminkin kai kyseenalaistamatta sellaista, mikä tuntuu valheelta. Yksi suuresti arvostamani sairaanhoitaja sanoi jo vuosia sitten, että tässä me elämme kuin Keisarin uudet vaatteet -sadussa kaikki hämmästellen vaatteiden hienoutta, eikä kukaan uskalla tunnustaa ettei näe koko vaatteita, koska pelkää tulevansa leimatuksi tyhmäksi ja pätemättömäksi. Ja näinhän nykyään tehdäänkin – systeemin kyseenalaistajat pyritään leimaamaan joko tyhmiksi tai jonkin oman agendan ajajiksi, jotka pyrkivät vain huijaamaan toisia itse hyötyäkseen. Riittävän monen ihmisen on siis uskallettava sanoa ääneen mitä ajattelee, jotta luotu harha saadaan purettua.

Yksi minua inspiroivista tositarinoista liittyy Japanissa apinoilla 1950-luvulla tehtyyn sosiaalisen oppimisen kokeeseen, jossa apinoille annettiin perunoita. Yksi naarasapina keksi pestä perunan vedessä hiekan poistamiseksi sen pinnasta. Muut yhdyskunnan apinat seurasivat sen esimerkkiä kuten oli odotettavaa. Tutkijat yllätti kuitenkin se, että kun suuri joukko apinoita oli oppinut tämän taidon, niin myös muilla saarilla asuvat apinat alkoivat tehdä samoin vaikka eivät olleet fyysisessä kontaktissa taidon oppineiden apinoiden kanssa. Tästä muodostui käsite joukkotietoisuuden krittinen massa. Tämä luo minulle toivoa siitä, että mitä tahansa valheellisia tarinoita meille tarjotaan, niin lopulta ne aina paljastuvat, totuus voittaa ja ihmisten tietoisuus yleisesti koko ajan vain kasvaa.

Nyt alan latautua positiivisiin energioihin, jotta olisin täydenkuun kuunpimennyksen aikaan mahdollisimman valoisissa tunnelmissa ja pystyn näin osallistumaan valon paluun aktivointi -meditaatioon. Tässä muutamana päivänä kiukun vaivatessa nauroin välillä itselleni, koska viime blogissa juuri kirjoitin, että kannattaa keskittyä positiivisiin asioihin. Näin minulle taas osoitettiin, että asioissa on monta puolta ja ihmiselämä ei ole koskaan yksioikoista. Valoa, rakkautta ja totuutta kohti siis rohkeasti, mutta ei liian vakavasti.


Rakkaus vai pelko, valo vai pimeys

Olen usein synkkien tunnelmien hiipiessä elämääni miettinyt kuinka totta on, että pimeys on vain valon puutetta. Kun sytytät pimeään huoneeseen valon, niin pimeys väistyy ilman että alat taistella sitä vastaan. Tämän väitetään toimivan kaikkien ilmiöiden kanssa. Jos vastustat jotakin, annat sille vain lisää voimaa, mutta jos sen sijaan keskityt siihen minkä tahdot vahvistuvan, niin tuo vastustamasi asia alkaa samalla kutistua ainakin sinun todellisuudessasi. Hyvin konkreettisesti tämä toimii urheilussa – taatusti paremmin menestyy se urheilija, joka keskittyy omaan onnistumiseensa kuin se, joka keskittyy toivomaan vastustajan epäonnistumista. Samoin pelätessäsi kovasti jotain sairautta lisäät vain sen voimaa iskeä elimistöösi – enkä nyt tarkoita, että pitäisi kieltäytyä tunnustamasta tosiasioita ja jättää tutkituttamatta huolestuttavia oireita, mutta sitten kun saa asianmukaista hoitoa, niin kannattaa keskittää ajatuksensa vain paranemiseen ja unohtaa sairaus niin paljon kuin se on mahdollista.

Positiiviseen keskittyminen vaatii välillä todellista ponnistusta, sillä uutisemme valitettavasti keskittyvät paljon negatiivisten asioiden esiin nostamiseen. En taaskaan tarkoita, että negatiiviset asiat tulisi kokonaan unohtaa, mutta niille ei vain kannata antaa enempää valtaa kuin mikä on välttämätöntä. Minusta tuntuu, että jos nykyään tiiviisti seuraa uutisia, niin helposti tulee täysin toivoton olo siitä kuinka huonosti asiat ovat. Usein nämä asiat kuitenkin ovat sellaisia, joihin ei itse millään lailla pysty vaikuttamaan, joten on turha antaa niiden synkentää omaa todellisuutta – maailma ei sillä muutu yhtään paremmaksi paikaksi. Jos taas löytää omassa elämässään jonkin keinon vaikuttaa siihen suuntaan, että asiat muuttuvat paremmiksi, niin sitten kannattaa tarttua siihen ja olla tyytyväinen, että on voinut jollain lailla parantaa asioita.

Rakkauden ja pelon voi ajatella olevan samanlaisella jatkumolla kuin valo ja pimeys, jolloin siis pelko on vain rakkauden puutetta. Muistaakseni Nia Blue Belt -koulutuksessa vuonna 2006 opin kysymään itseltäni teenkö jotain pelosta vai rakkaudesta ja tämä kysymys on usein ollut elämässäni läsnä. Siihen ei kuitenkaan ole aina helppoa löytää yksiselitteistä vastausta – pelko on ainakin minulla hyvin taitava naamioitumaan joksikin muuksi. Elin oikeastaan vuosia tunnistamatta itsessäni juurikaan mitään pelkoja. Muistan, että jossain kohtaa päätin etten pelkää, koska ajattelin että minun on pakko pärjätä, eikä ketään kehen turvautua. Luulen, että tämä johti välillä jopa jonkinlaiseen uhkarohkeuteen, koska se on yksi tapa kieltää oma pelkonsa – toinen ääripää on sitten ylivarovaisena pelätä kaikkea.

Viimeisen viikon aikana koen tietoisuuteeni nousseen pelon, jonka voimaa en ehkä ole ennen tunnistanut. Kun olen alkanut jakaa enemmän energia-asioihin liittyviä ajatuksiani, niin huomaan pelkääväni että minua pidetään hulluna. Varmasti moni vahvasti järki-ihminen pitääkin, mutta mitä merkitystä sillä minulle sitten on? Ihmisillä on erilaisia käsityksiä maailmasta ja saa ollakin. Minun lähestymistapani perustuu siihen näkemykseen, että ihminen tietää ja ymmärtää vielä aika vähän todellisuudesta – siksi olen valmis tutustumaan minulle uusiin ilmiöihin ja ajatustapoihin, sillä ne saattavat hyvinkin toimia vaikka vielä ei ymmärretä miksi ne toimivat. Energioiden olemassaolossa ei tosin pitäisi olla mitään ihmeellistä, koska fysiikkakin tunnustaa, että kaikki on energiaa ja värähtelee eri taajuuksilla – miksi siis tuolla värähtelyllä ei olisi vaikutusta?

Olen pohtinut pelkojeni alkuperää ja tunnistan kasvaneeni ympäristössä, jossa ajateltiin, että lapsi ei tiedä eikä tajua mitään. Sen hyväksyttyäni minusta tuli hyvin herkkä ottamaan vastaan kaikki vihjeet siitä, että on parempi kun pidän ajatukseni omana tietonani. Osa peloistani saattaa myös kummuta kauempaa menneiltä sukupolvilta. Noitavainoista on jo aikaa, mutta niiden jäljiltä Suomessa taitaa edelleen elää vahvana kulttuuri, jossa yleisestä linjasta poikkeavia näkemyksiä ei sallita. Viime aikoina tämä on mennyt jo absurdiksi, kun hyvää työtä tekevien lääkäreiden kimppuun hyökätään, koska heidän näkemyksensä eivät noudata yleistä totuutta, joka on valitettavan vahvasti lääkeyritysten sanelemaa. Täydentävät hoidot, joilla voidaan yhteiskunnan kannalta edullisesti tukea ihmisten hyvinvointia pyritään leimaamaan vaarallisiksi. Rahalla on pelottavan paljon valtaa ja sillä vaiennetaan eriävät mielipiteet. Tavallinen kansa pyritään pitämään virallisessa totuudessa samalla nolaamalla äänekkäästi ne, jotka uskaltavat esittää vaihtoehtoja viralliselle totuudelle.

Mistäkö tiedän? Olen ollut ekonomina töissä lääkeyrityksessä, joten ymmärrän niiden ansaintalogiikan. Toki 90-luvulla toiminta oli vielä hyvin kilttiä, eivätkä monikansalliset jätit olleet ulottaneet vaikutustaan joka paikkaan. 15-vuotta sitten aloin opiskella täydentäviä hoitoja ja opin kuinka ihmisiä hoidetaan kokonaisvaltaisesti kunnioittaen heidän omia kokemuksiaan ja näkemyksiään. Samalla hoitajan oppipolulla opiskelin myöhemmin lähihoitajaksi ja hoidin useita vuosia vanhuksia. Järkytyin siitä kuinka vähän virallisella puolella laitetaan painoa ihmisten kohtaamiseen ja henkiseen tukemiseen, kuinka ihmisen omat näkemykset usein ohitetaan ja keskitytään vain ulkoiseen oireeseen, joka mielellään hoidetaan lääkitsemällä. Ajattelin jossain vaiheessa jatkaa opintoja sairaanhoitajaksi, jotta ymmärtäisin enemmän virallisen puolen näkemyksistä. Saatuani opiskelupaikan tajusin kuitenkin, että virallisella puolella joudun nielemään liikaa sitä mikä on oma totuuteni. En uskonut että lopulta sieltä saamani oppi olisi opintojen vaatimien uhrausten arvoista, joten en ottanut opiskelupaikkaa vastaan. Yksi päätökseeni vahvasti vaikuttanut tekijä oli silloin valmistelussa ollut ja nyt jo voimassaoleva pakkorokotuslaki, joka velvoittaa riskiryhmien kanssa työskentelevät sosiaali- ja terveysalan työntekijät ottamaan influenssarokotteen joka vuosi (kirjaimellisesti laki vaatii, että työnantaja käyttää vain rokotettua työvoimaa näissä tehtävissä). Tämä pakko perustuu nähdäkseni hyvin vahvasti lääkeyritysten lobbaukseen ja sen vaikuttavuudesta on hyvin ristiriitaisia tutkimustuloksia, joten en suostu itseäni tällaiselle todistetusti hyvin tehottomalle rokotukselle altistamaan. Rokotteen aiheuttamista haitoista ei kukaan ota vastuuta. Tutkimustulokset puuttuvat kokonaan siitä kuinka tämä rokote vaikuttaa toistuvasti annettuna (tai vähäiset olemassaolevat tutkimukset kertovat sen heikentävän ihmisen luonnollista immuniteettia). Tänäkin talvena Suomessa on rokotusohjelmassa rokote, jonka vaikutuksia on vasta vähän tutkittu ja se on siksi ns. lisäseurannan alainen. Mielestäni ihmisellä on oltava oikeus itse päättää pistetäänkö hänen kehoonsa tällaisia aineita. Tätäkin olen pelännyt sanoa, koska rokotepakkoa vastustavat hoitajat on leimattu itsekkäiksi, vastuuttomiksi ja tyhmiksi. Mielestäni on erikoista, että muuten ihmisten vakaumusta pitää kunnioittaa, mutta tässä tapauksessa ei. Ruotsissa vastaava laki jäi säätämättä, koska se todettiin perustuslain vastaiseksi, mutta Suomessa viime huhtikuussa oikeusasiamiehelle tehtyä kantelua aiheesta ei ole ilmeisesti edelleenkään käsitelty. Minä olen tämän talven influenssakauden poissa Suomesta, joten en aiheuta tartuntariskiä kenellekään.

Nyt kirjoitin auki kaikki pelkoni ja siinä tuli mukana aika paljon negatiivista – toivottavasti jotain positiivistakin. Mikä on sitten se rakkaus, joka poistaa pelon? Tässä tapauksessa rakkaus itseä ja omaa totuutta kohtaan ehkä? Sitä minä opettelen – rakastamaan itseäni niin paljon, että uskallan kunnioittaa omaa totuuttani yhtä paljon kuin muidenkin totuutta. Mitä sinun totuudellesi kuuluu? Saatko elää sen mukaista elämää, vai joudutko piilottamaan sen sisimpääsi ja mukautumaan jonkun muun totuuteen? Toiveeni on, että jokainen saisi elää oman totuutensa mukaan, löytäisi itselleen omien arvojensa mukaisen paikan, ja jokaisen omaa totuutta kunnioitettaisiin. Samoin toivon, että rahan tekemistä edistävien valheiden varaan rakennetut viralliset totuudet romahtaisivat. Tätä pitäisin valon voittona pimeydestä ja rakkauden voittona pelosta. Tällaisen tulevaisuuden edistämiseen on energiatasolla mahdollisuus tulevan täydenkuun ja kuunpimennyksen aikaan osallistumalla maailmanlaajuiseen Valon paluun aktivointi -meditaatioon. Lisätietoja suomeksi ja linkin kansainvälisille sivuille löydät Facebook-tapahtumasta: https://www.facebook.com/events/245518859680421/?ti=cl

Rakkautta ja valoa siis jokaiselle.