Kairon Instituutin tunnedynamiikan mukaan pelon alla piilottelee usein viha ja se minullakin nousi pintaan. Menin pelkojeni auki kirjoittamisen jälkeen meditaatioon pyytäen parantavia voimia vapauttamaan Solar Plexukseni, jonka ajattelen liittyvän omaan voimaan. Ajattelin, että ehkä sieltä vapautuvat viimeisetkin pelot. Menin meditaatiosalissa taaimmaiseen nurkkaan, koska ajattelin siellä olevani suojassa tuulettimien vedolta. Olinkin tosiaan, ehkä liiankin hyvin, sillä hetken päästä minulle tuli tuskallinen hiki. Sitten tuntui, ettei ilmassa ole happea mitä hengittää. Minua alkoi pyörryttää ja sitten aloin voida pahoin. Oloni oli melko sietämätön, mutta päätin istua salissa niin kauan kuin vain mahdollista. Keskityin hengittämään rauhallisesti ja syvään. Piinaavan pitkien hetkien jälkeen oloni alkoi helpottaa ja saavutin joksikin aikaa jopa euforisen meditaation tilan, mutta yleisesti ottaen aamu tuntui vaikealta.
Kun tulin pois meditaatiosta, keitin kupin kahvia ja avasin puhelimeni. Ensimmäisenä silmiini osui Antti Heikkilän kolumni, jossa hän kertoi Valviran lähestyneen häntä selvityspyynnöllä. Se nosti minussa valtavan kiukun pintaan. Viime aikoina on ollut julkisuudessa useampi tapaus, jossa ilmeisen hyvin potilaitaan hoitanut lääkäri on menettänyt oikeutensa toimia lääkärinä. En tiedä näistä tapauksista muuta kuin että potilaat ovat epätoivoisia, kun apua ei muilta lääkäreiltä tule. Käypä hoito -suositukset kun eivät jostain syystä salli vaivoihin tehoavaa hoitoa, eikä niiden muuttamiseksi tunnuta tekevän mitään. Heikkilä puhuu ravinnon merkityksestä ja kritisoi ylilääkitsemistä. Hän on räväkkänä kommentoijana taatusti suututtanut moneen kertaan virallisia ravintosuosituksia puolustavat tahot ja nyt hän on viimeisen kirjansa myötä joutunut todellisen ajojahdin kohteeksi, jossa hänen viestiään selvästi vääristellään. Tässä Pauliina Aarvan blogissa on lisää valaisua aiheeseen:
Kiukkuni nousi siitä, että Valvira tuntuu jahtaavan tällaisia lääkäreitä, jotka perehtyvät potilaidensa tilanteeseen ja etsivät uusia ratkaisuja heidän auttamisekseen. Toisaalta lääkärin ammatissa saa rauhassa toimia ihmisiä, jotka eivät tunnu omaavan minkäänlaisia psykologisia kykyjä. Edesmennyt isäni oli rytmihäiriöiden vuoksi hoidossa ja häntä hoitava lääkäri oli sanonut, että ei tästä tahdistuksesta varmasti ole apua, mutta yritetään nyt silti. Ei ollut apua – sen lääkäri varmisti viemällä potilaan uskon koko hoitoon jo ennen sen toteuttamista. Kuvittelisin lääkäreiden koulutuksen sisältävän tietoa placebo ja nocebo -vaikutuksista, jotka ihan virallistenkin tutkimusten mukaan ovat todella merkittäviä – eli se uskooko ihminen hoidon tehoon vaikuttaa hyvin paljon siihen miten se toimii.
Kiukkuni kääntyi suorastaan raivostumiseksi, kun näin yhdessä ryhmässä ilouutisena jaetun, että Heikkilän parjaamisen aloittanut toimittaja on saanut palkinnon väsymättömästä sekä rohkeasta totuudenetsinnästä ja perusteluissa häntä kehuttiin vielä herkkäkuuloiseksi. Kuulemani mukaan hänen ohjelmansa oli leikattu niin, että siinä esiintyneet ihmiset kokivat heidän sanomansa vääristyneen. Siinä Heikkilän haastattelusta oli leikattu pätkiä, joissa esitetyn väitteen virallinen asiantuntija heti sen jälkeen julisti olevan sellainen mistä ei ole tieteellisesti todistettuja tuloksia – eikä Heikkilälle ollut annettu mahdollisuutta tätä sitten enää kommentoida, eikä hän tästä konseptista tiennyt suostuessaan haastatteluun. Reagoin tähän ryhmän ilouutiseen viha-naamalla, joka ei ole mitenkään minun tapaistani. Kommentoin lainaamalla Dosentti Pauliina Aarvan sanoja: “Journalistin työ on todella vastuullista. On tärkeää pitäytyä faktoissa ja välttää manipulatiivista tapaa rakentaa juttuja.” Yleensä en reagoi mitenkään postauksiin, joista en tykkää. Minulta alettiin vaatia selitystä tähän negatiivisuuteeni ja mietin pitkään vastaanko jotain ja mitä vastaan. Ajattelin ettei minun ole tarpeen kommentoida – ne ymmärtävät, jotka ymmärtävät. Toisaalta tunsin, että en ota vastuuta reagoinnistani ellen selitä mistä se johtuu – kun sitä kerran erikseen julkisesti kysytään. Luin toimittajan juttuja, jotka oli kyllä hyvin toimitettu ja mietin jopa hetken olenko ymmärtänyt jotain väärin, mutta totesin että ei – en ole mikään “Heikkilä-uskovainen”, vaan olen ilokseni löytänyt häneltä omia ajatuksiani tukevia ja selittäviä kommentteja, kun olen ihmetellyt esim. miten virallinen terveydenhuolto voi olla niin välinpitämätön diabeetikkojen ravitsemuksesta.
Pitkän pohdinnan jälkeen vastasin, että jos ohjelmassa vaihtoehtoisia näkemyksiä esittäneet ihmiset kokevat, että ohjelma on tarkoituksellisesti rakennettu niin, että he vaikuttavat idiooteilta, niin voi kysyä kuinka herkkäkuuloinen toimittaja on ollut. Palkinnosta uutisoivassa jutussa tosin oli jo tällainen kritiikki tehty tyhjäksi kertomalla, että vaihtoehtoisia näkemyksiä kannattavat ihmiset ovat hyökänneet toimittajaa vastaan, koska haastatellut ovat vahvoja mielipidevaikuttajia, jotka ovat suunnilleen saaneet joukkopsykoosiin kaikki “seuraajansa”. Tämän vuoksi siis toimittaja oli palkittu myös suuresta rohkeudesta, kun hän vaihtoehtoihmisten vihasta huolimatta uskaltaa tarttua asiaan. En ole kyllä itse koskaan törmännyt tällaisten ihmisten agressiiviseen käytökseen tai edes kuullut tapauksista, mutta tietysti ihmisiä on kaikenlaisia. Virallisella puolella taas on käytettävissä enemmän painostuskeinoja ja niitä kyllä käytetään.
Muutenkin viime aikoina mediassa tuntuu olleen paljon juttuja, joissa virallisen lääketieteen ylimedikalisaatioon sekä influenssarokotusten pakollisuuteen kriittisesti suhtautuvat ihmiset pyritään leimaamaan vaarallisiksi koko yhteiskunnalle. “Kunnon kansalaiset” noudattavat kaikkia sääntöjä ja nielevät mukisematta ylhäältä tiedotettavat tosiasiat, sekä tuomitsevat vahvasti ne, jotka väittävät että lääkeyrityksillä on liikaa valtaa ja ravintosuosituksemme on tehty enemmän elintarviketeollisuuden ehdoilla kuin ihmisten terveyttä ajatellen. Moni riippumaton asiantuntija on ilmaissut huolensa siitä, että länsimaisen lääketieteen luotettavuus horjuu sen vuoksi, että tutkimustoiminta on niin vahvasti lääketeollisuuden rahoittamaa, eikä puolueetonta tarkastelua pystytä riittävästi tekemään. Maailmalla on ollut useita tapauksia, joissa lääkefirmoja on rangaistu tutkimustulosten vääristelystä, mutta Suomessa näistä ei juuri puhuta. Tutkimusta ei valitettavasti myöskään ole mahdollisuutta paljoa tehdä sellaisista asioista, jotka eivät tuo kellekään suurta taloudellista hyötyä. Eikä tietysti kaikkea edes voi tukia yksiselitteisesti, koska esim. elintavat ovat suuri kokonaisuus, jossa monet asiat vaikuttavat terveyteen. Lisäksi uskon, että ihmiset ovat yksilöitä niin, että yksi sopii yhdelle ja toinen toiselle, joten jokaisen tulisi osata kuunnella omaa kehoaan ja hyvinvointiaan – ja tätä länsimainen lääketiede ei todellakaan tunnu kunnioittavan.
Miksi sitten otin kantaa asiaan, vaikka olisin voinut olla hiljaa ja sisäisesti paljon tyynempi, kun en olisi miettinyt mitä kirjoitan ja mitä ihmiset siitä sitten ajattelevat? Ajattelin etten enää voi vaieta. Mitä jos kaltaisiani ihmisiä on paljon – ihmisiä, jotka kyseenalaistavat lääketieteen ehdotonta valtaa ja ovat silti vain hiljaa. Nyt en siis missään tapauksessa ole kyseenalaistamassa lääketiedettä kokonaisuudessaan tai sanomassa ettei lääkäriin pidä mennä tai ettei heitä pidä uskoa, vaan että pitää käyttää omaa harkintaa, tunnustella omaa oloaan ja kyseenalaistaa sellaiset asiat, jotka eivät tunnu itselle oikeilta. Tällaiseen vapaaseen ajatteluun ihmisellä on oltava mahdollisuus ja jos on epäilyksiä, että taloudelliset vaikuttimet ajavat joihinkin ratkaisuihin, niin niitä ei pidä hyväksyä tutkimatta niitä ensin omalta kannaltaan. Jos siis yksikin ihminen kommenttini vuoksi alkoi miettiä asiaa tarkemmin tai kyseenalaistaa virallista näkökulmaa, niin kommentistani oli hyötyä, vaikka kaikki muut ajattelisivat minun olevan sekaisin.
Olen aina rakastanut ajatusta perhosefektistä. Siinä siis ajatellaan, että perhosen siiveniskusta alkunsa saanut ilmavirta voi lopulta aiheuttaa myrskyn toisella puolella maapalloa. Siis samoin jokin pieni teko, jonka teen oikeaan suuntaan voi saada aikaan suuren muutoksen toisen elämässä. Toki tämä voi valitettavasti mennä myös huonoon suuntaan, eli jokin minusta mitättömältä tuntunut negatiivinen kommentti voi johtaa ihmisen negatiiviseen kierteeseen. Tietysti toivon, että toimintani aiheuttaa enemmän positiivisia muutoksia ja tämä sitten aiheuttaakin pohdintaa aina kun teen jotain, josta joku voi pahastua. Helpompaa on vain mennä joukon mukana ja myötäillä toisia, mutta silloin ei niitä positiivisia vaikutuksiakaan synny.
Jo Albert Einstein sanoi: “Maailma on vaarallinen paikka elää, ei pahojen ihmisten vuoksi, vaan niiden ihmisten jotka eivät tee asialle mitään.” Tätä olen miettinyt usein ennenkin, mutta en ole kokenut niin omakohtaisesti vastuuta olla kertomassa omaa totuuttani – tai paremminkin kai kyseenalaistamatta sellaista, mikä tuntuu valheelta. Yksi suuresti arvostamani sairaanhoitaja sanoi jo vuosia sitten, että tässä me elämme kuin Keisarin uudet vaatteet -sadussa kaikki hämmästellen vaatteiden hienoutta, eikä kukaan uskalla tunnustaa ettei näe koko vaatteita, koska pelkää tulevansa leimatuksi tyhmäksi ja pätemättömäksi. Ja näinhän nykyään tehdäänkin – systeemin kyseenalaistajat pyritään leimaamaan joko tyhmiksi tai jonkin oman agendan ajajiksi, jotka pyrkivät vain huijaamaan toisia itse hyötyäkseen. Riittävän monen ihmisen on siis uskallettava sanoa ääneen mitä ajattelee, jotta luotu harha saadaan purettua.
Yksi minua inspiroivista tositarinoista liittyy Japanissa apinoilla 1950-luvulla tehtyyn sosiaalisen oppimisen kokeeseen, jossa apinoille annettiin perunoita. Yksi naarasapina keksi pestä perunan vedessä hiekan poistamiseksi sen pinnasta. Muut yhdyskunnan apinat seurasivat sen esimerkkiä kuten oli odotettavaa. Tutkijat yllätti kuitenkin se, että kun suuri joukko apinoita oli oppinut tämän taidon, niin myös muilla saarilla asuvat apinat alkoivat tehdä samoin vaikka eivät olleet fyysisessä kontaktissa taidon oppineiden apinoiden kanssa. Tästä muodostui käsite joukkotietoisuuden krittinen massa. Tämä luo minulle toivoa siitä, että mitä tahansa valheellisia tarinoita meille tarjotaan, niin lopulta ne aina paljastuvat, totuus voittaa ja ihmisten tietoisuus yleisesti koko ajan vain kasvaa.
Nyt alan latautua positiivisiin energioihin, jotta olisin täydenkuun kuunpimennyksen aikaan mahdollisimman valoisissa tunnelmissa ja pystyn näin osallistumaan valon paluun aktivointi -meditaatioon. Tässä muutamana päivänä kiukun vaivatessa nauroin välillä itselleni, koska viime blogissa juuri kirjoitin, että kannattaa keskittyä positiivisiin asioihin. Näin minulle taas osoitettiin, että asioissa on monta puolta ja ihmiselämä ei ole koskaan yksioikoista. Valoa, rakkautta ja totuutta kohti siis rohkeasti, mutta ei liian vakavasti.
Satu Elinan ajatuksia 