Virran mukana kulkemista

Kulkenut virran mukana – sitä minä olen mieheni kanssa viime kuukaudet tehnyt matkustaessamme suuremmin tulevaa suunnittelematta. Aikataulutuksemme on toiminut hämmästyttävän hyvin, sillä osuimme Cuscoon, Machu Picchulle, Pyhään Laaksoon ja Titicaca-järvelle sadekautena, jolloin näissä matkailijoiden suosimissa kohteissa on hyvin vähän turisteja. Meillä on kuitenkin säiden suhteen ollut paljon onnea, koska esim. Machu Picchun vierailumme osui aurinkoiseen täydenkuun päivään, vaikka sekä edellisenä että seuraavana päivänä satoi rankasti ja pilvet roikkuivat alhaalla peittäen vuorien rinteet.

Aamunäkymä Machu Picchulta

Olen pitkään haaveillut pääseväni näihin Perun tarunhohtoisiin Inka-maisemiin ja vaikka olen niistä nähnyt aiemmin kuvia ja kuullut ihmisten kokemuksia, niin silti ne kaikki tuntuivat vaikuttavammilta kuin olin kuvitellut. Paikoissa on vahvoja energioita, joita en osaa sanoin kuvata. Olen kokenut ennenkin kielen rajoittavan sitä, mitä voin jostain kertoa tai edes sanoin ajatella. Vain sellaiselle on sanat, mikä on koettu ja käsitetty jo aiemmin. Uskon, että maailmassa on paljon sellaista, mitä vielä ei ole ymmärretty ja sitä on vaikea rajoitetulla kielellämme kuvata – lopulta jopa havaintomme voivat pitkälti perustua siihen, mikä on aiemmin koettu todeksi. Emme siis pysty edes havaitsemaan sitä, minkä olemassaolosta emme tiedä.

Amaru Muru, joka on tarinan mukaan portti toiseen ulottuvuuteen

Titicaca-järvellä minulle oli järkytys järven likaisuus Punon kaupungin ruovikkoisilla rannoilla – onneksi kauempana kaupungista vesi oli kirkasta. Täällä Perussa luonnon likaamisesta ei tunnuta paljoa välitettävän. Ihmisiltä roskat näyttävät valitettavan helposti tippuvan siihen mihin ne sattuvat tippumaan. Liikenteessä olevia autoja ei ilmeisesti katsasteta, joten täällä kulkee kaikenlaista menopeliä ja pakokaasun määrä on sellainen, että vilkkaasti liikennöidyillä kaduilla kävellessä usein kurkkua suorastaan kirvelee. Tullessamme bussilla Punosta Arequipaan korkeiden vuorien ylitse, näytti siltä, että tien vierustoja on käytetty kaatopaikkana. Se oli surullista nähtävää – valtavan kaunista ja lähes autiota vuoristomaisemaa, joka tien lähellä oli täynnä muovia ja muuta roskaa. Lähempänä kaupunkia myös autonrenkaita lojui joka puolella – lisäksi niitä tunnutaan poltettavan täällä pahasta katkusta päätellen. Moneen kertaan on tullut mieleen, että vaikka me Suomessa kuinka noudatamme päästörajoituksia ja kierrätämme jätteemme esimerkillisesti, niin koko maailman mittakaavassa on paljon suurempia epäkohtia, joihin pitäisi puuttua, jotta luonnon tuhoutuminen pysähtyisi.

Maisemia Punon ja Arequipan väliltä

Täällä kaupungit tuntuvat erityisen rasittavilta myös jatkuvan melun vuoksi ja siksi pikkukylät sekä luonnon keskellä olevat paikat vetävät enemmän puoleensa. Pyhässä Laaksossa vietimme puolitoista viikkoa Urubamban kylässä ja siellä aika tuntui pysähtyneen n. 50-vuoden taakse. Ihmiset asuvat savitaloissa ja viljelevät maata vain härät kyntöauransa vetäjinä. Siellä oli rauhallinen tunnelma, ystävällisiä ihmisiä ja upeita maisemia kun jaksoi kiivetä ympäröivien vuorien rinteitä, joilla lampaat sekä alpakat laidunsivat. Seudulta löytyy myös paljon arkeologisia paikkoja, jotka eivät suuria matkailijamääriä vedä, joten niitä sai ihmetellä ihan rauhassa.

Urubamban kylää

Nyt olemme Arequipassa, joka on Perun toiseksi suurin kaupunki. Täällä Espanjalaisten valloittajien vaikutus näkyy kaupungin keskustan rakennuksissa, jotka on suurelta osin rakennettu valkoisesta vulkaanisesta kivestä. Kauniista keskustastaan huolimatta ilma on täällä päivisin savusumun peitossa, eivätkä lähiseudun kolme lumihuippuista tulivuorta useinkaan ole näkyvissä. Liikenne on varmasti tähän savusumuun suurin syy tässä miljoonan ihmisen asuttamassa kaupungissa.

Arequipan katedraali

Meidän oli alunperin tarkoitus jatkaa Titicaca-järveltä Bolivian puolelle ja siellä Amazonin-sademetsään, mutta ensimmäisenä yönämme Punossa näin elävän unen Teotihuacánin pyramidista. En tiedä mistä se tuli, koska en ole sinne menoa koskaan aktiivisesti suunnitellut. Joka tapauksessa aloimme tutkia mahdollisuuksia matkustaa Meksikoon ja sinne löytyikin edulliset lennot, joten suuntaamme sinne seuraavaksi – virran mukana edelleen selvittämään onko Teotihuácanille meille jotain paljastettavaa. Sen historiasta lukeminen herättää ainakin heti ajatuksia, sillä sen valtakauden arvellaan loppuneen rikkaan alemman eliitin kapinaan raaka-aineiden saatavuuden heiketessä. Ilmeisesti siis ahneus tuhosi tämän valtakunnan. Mahtaako meidän nyky-yhteiskunnallemme käydä samoin?

Advertisement

Vanhat kulttuurit ja vallanhalu

Olemme jostain syystä jääneet Cuscoon pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus. Eilisaamuna meidän piti jatkaa matkaa Urubamban kylään, mutta vuokraisäntämme kertoi teiden olevan päiväsaikaan poikki, koska paikalliset maanviljelijät vastustavat hallituksen aikeita yksityistää vedet. Kuinka kamalaa, ajattelin: pienviljelijöiltä ollaan viemässä mahdollisuus elinkeinoon. Täällä tunnutaan toimittavan kuten Suomessa – kaikesta koetetaan ottaa maksimaalinen tuotto irti ja tavallisten ihmisten elämä käy sitä kautta lähes mahdottomaksi. Kuinka kellään voi oikeus myydä pohjavesivarantoja? Sitä kai valitettavasti Suomessakin ainakin jossain vaiheessa kaavailtiin, mutta toivon ettei koskaan toteuteta. Puhdas luonto on Suomen suurin rikkaus ja sen pitäisi säilyä mahdollisimman koskemattomana. Annan siis täyden tukeni täällä mieltään osoittaville maanviljelijöille.

Vietimme päivän Cuscossa kävellen eri puolella kaupunkia ja päädyimme lounaalle Vegan Shaman -ravintolaan. Täällä käynyt ystäväni suositteli sitä, mutta emme aiemmin osuneet paikkaan sopivaan aikaan. Kun astuimme sisään täysin tyhjään ravintolaan alkoi samantien sataa kaatamalla ja ukkonenkin jyrisi kunnolla, joten ajoituksemme tuntui täydelliseltä. Hyvän lounaan lisäksi ostin paikasta  naispuolisen shamaanin kirjoittaman kirjan, joka lupaa johdattaa ajattomalle matkalle Machu Picchun kristallikaupunkiin – sinne olemme fyysisesti suuntaamassa seuraavan täydenkuun aikaan, joten minulla on aikaa tehdä ajatonta matkaa kirjan kanssa vielä ennen sitä.

Illalla vuokraisäntämme ja taksikuskit olivat sitä mieltä, että tiesulkuja ei valvota enää klo 21 jälkeen, joten lähdimme matkaan kohti Urubambaa. Kuljettajamme valitsi pienimmän sinne johtavan tien siinä toivossa, että sieltä pääsee ajamaan läpi. Katselin auton ikkunasta pilvien lomasta pilkistelevää puolikuuta, joka valaisi vuorten välissä leijunutta usvaa. Koetin keskittyä näkemään meidän pääsevän matkakohteeseemme ongelmitta ja maagisen maiseman yllä tuntui leijuvan kirjan mystisestä kristallikaupungista lähtöisin oleva läpikuultava jumalatar-hahmo. Olin suorastaan varma, että matkamme sujuu ongelmitta, mutta toisin kävi – noin 1,5 tunnin ajon jälkeen pysähdyimme autojonoon, jonka edessä keskellä tietä roihusi tuli. Kuljettajamme kävi tutkimassa tilannetta ja palasi pitkältä tuntuneen odottelun jälkeen kertomaan meille, että tuon tiesulun jälkeen on vielä kolme muuta sulkua, joten meidän on lähes mahdotonta päästä lävitse. Käännyimme takaisin kohti Cuscoa, mutta vain hetken matkaa ajettuamme edessämme oli taas joukko ihmisiä sytyttämässä autonrenkaita ja muuta roskaa tuleen. Olimme siis kahden tiesulun välissä ja meitä alkoi vähän huolestuttaa kuinka tässä käy. Tulta sytyttävä joukko näytti olevan pääasiassa nuoria miehiä ja muistin hyvin elävästi lukeneeni ulkoministeriön tiedotteesta, että mielenilmaukset helposti muuttuvat väkivaltaisiksi, joten niitä kannattaa tällaisissa maissa välttää. Mieheni ehti ottaa kamerastaan muistikortin pois ja piilottaa lompakkonsa auton penkin alle siltä varalta, että joku kiinnostuu siitä kuka autossa matkustaa ja mitä arvokasta sieltä löytyy. Onneksi kuskimme sai neuvottelun ja pienten lahjusten jälkeen meidät läpi tuosta tiesulusta ja pääsimme takaisin Cuscoon. Minusta tuntui, että kristallikaupungin jumalatar oli ehkä kuitenkin suojaamassa meitä, vaikka emme tavoiteltuun määränpäähän päässeetkään, sillä selvisimme kuitenkin onnekkaasti tuosta seikkailusta. Tällaisissa maissa ei yleensä ole suositeltavaa pimeään aikaan matkustaa, mutta luotimme paikallisten näkemyksiin ja tietysti yritimme päästä meille vuokrattuun majapaikkaan, kun olimme sen jo maksaneet.

Nyt olemme siis takaisin Cuscossa, Inkojen vanhassa pääkaupungissa, joka on täynnä jäänteitä tästä vanhasta kehittyneestä kulttuurista. Valitettavasti 1500-luvulla tänne saapuneet Espanjalaiset valloittajat tekivät valtavasti tuhoa ja rakensivat suuren määrän kirkkoja, jotka ilmeisesti monet on tehty vanhojen Inka-temppeleiden päälle. Räikein esimerkki on ollut mahtavin auringolle omistettu Qoricanchan temppeli keskellä Cuscoa, jossa seinät oli kuulemma päällystetty kullalla sekä koristeltu jalokivin, ja taitavasti hoidetussa puutarhassa oli täysin kultaisia nais- ja eläinpatsaita luonnollisessa koossa. Valloittajat veivät tästä temppelistä kaiken arvokkaan ja rakensivat sen perustusten päälle Santo Domingon -kirkon ja luostarin. Näin kirkko on valitettavasti muuallakin toiminut – levittänyt oppejaan väkivalloin, tuhonnut luonnonuskontojen perinteistä kiinni pitäviä ja rakentanut omat kirkkorakennuksensa vanhojen luonnon palvontapaikkojen päälle. Olen usein miettinyt kuinka paljon Suomessa on tuhottu meidän alkuperäistä kulttuuriamme ja luonnonparannustaitoja kirkon toimesta ja se tekee minut sekä surulliseksi, että vihaiseksi.

Qoricancha, jonka loistokkuus on tuhottu ja päälle on rakennettu kirkko sekä luostarirakennuksia

Uskon, että monet uskonnot ovat lähteneet puhtaasta ajatuksesta – sanotaanhan sitä, että kaikkien suurten uskontojen alkuunsaattajilla: niin Jeesuksella, Buddhalla kuin Muhammedillakin oli viestinä rakkauden levittäminen maailmaan. Olematta millään lailla perehtynyt uskontoihin  kuvittelen, että nämä kaikki legendat ovat alunperin lähteneet samasta lähteestä ja kukin kulttuuri on niistä muokannut itselleen parhaiten sopivan. Ongelmat ovat syntyneet, kun näiden legendojen seuraajat ovat lähteneet rakentamaan niiden ympärille uskonnollisia sääntöjä, suorastaan lakeja, jotka on laadittu sen mukaan, että uskonnossa valtaa pitävät pystyvä tekemän kansan kuuliaiseksi. Näistä kirkot ovat rakentuneet ja lähteneet levittämään aatettaan, eli hakemaan lisää valtaa. Siinä on ajauduttu harvinaisen kauaksi alkuperäisestä kauniista rakkauden ajatuksesta ja alettu tuomita kaikkia, jotka eivät kirkonisien oppien mukaan toimi.

Rakentaessaan kaikenlaisia hallitsemiseen ja tuomitsemiseen pyrkiviä sääntöjä uskonnot ja kirkot ovat vieraantuneet luonnosta ja ihmisen luonnollisesta olemuksesta. Seksuaalisuus on ollut yksi kielletty alue ja viime aikoina on tullut esiin eri kirkkojen sisältä järkyttäviä tapauksia siitä kuinka papisto ja muut valtaa pitävät ovat hyväksikäyttäneet lapsia sekä naisia, ja kuinka nämä uskontokunnat ovat koettaneet sisäisesti piilotella näitä väärinkäytöksiä. Kuinka tervettä tällainen on? Olisiko jälleen aika uskonpuhdistukselle ja kaikkien kaksinaismoralististen sääntöjen purkamiselle? Varsinkin niiden sääntöjen, joita jotkin uskonnot käyttävät perustelemaan naisten ihmisoikeuksien polkemista. Ymmärrän, että tässä ollaan äärimmäisen vaikeiden asioiden äärellä ja uskonnonvapautta pitää ehdottomasti kunnioittaa, mutta mielestäni ihmisoikeudet menevät kaiken edelle. Ja todellakin minä suhtaudun uskontoihin sillä ajatuksella, että niiden säännöt ovat ihmisten vallanhalusta luotuja ja niiden varjolla on maailmassa saatu aikaan jo niin paljon pahaa, että toivon sen loppuvan. Kunpa saisimme purettua ihmisen vallanhimon luomat rakenteet ja palattua siihen luontoa kunnioittavaan henkisyyteen, jota täällä asuneet intiaanitkin ovat noudattaneet.

Yksi intiaaniperinteen suosikeistani on tarina siitä kuinka ihmisessä elää eri persoonia, sekä hyviä että huonoja, ja ne jotka saavat eniten huomioita vahvistuvat. Siksi jonkun käyttäydyttyä huonosti pyrkii heimo vahvistamaan hänen hyviä puoliaan kertomalla hänelle mitä kaikkea hyvää hänessä on. Mielestäni tämä kuulostaa hienolta. Sen sijaan, että ihminen leimattaisiin täysin kelvottomaksi, hänessä nostetaan esiin hyviä ominaisuuksia, jolloin ihminen saa itselleen huomattavan paljon enemmän voimaa muuttaa käytöstään parempaan ja vahvistaa sitä hyvää, jota hänessä myös on. Toinen versio tästä tarinasta on, että ihmisen sisällä elää kaksi sutta, hyvä ja paha, ja se susi vahvistuu kumpaa ruokit. Vahvistakaamme siis hyvää – rakkautta ja toisten kunnioitusta –  unohtamatta antaa toisille voimaa pyrkiä tähän samaan. Sillä meillä on myös oikeus vaatia kunnioitusta itseämme ja omia rajojamme kohtaan.